Olen tullut siihen ikään, että huokaisen syvään kesken porkkanan raastamisen, hetkeä ennen kuin käännän avainta  auton virtalukossa, kesken hammaspesun, kun makaan sohvalla ja television kaukosäädin on kadonnut jäljettömiin.  Huokaisen syvään kun kuulen ovikellon tai tekstiviestin äänen. Huokaisen kauppakeskuksen hississä, liukuportaissa ja kun seison lentokoneessa avoimen oven edessä laskuvarjo selässä. Erityisen syvään huokaisen vanhempainillassa kun vanhempainyhdistyksen johtotähti kertoo, että lapset voisivat myydä pipareita naapureille ja sukulaisille jotta pääsevät Teiskoon luokkaretkelle. Lapsuudesta muistan kuinka koko Pohjois-Satakunta huokaisi syvään kun kyntöpelto pyrki nuoskalumen läpi kohti kevätaamun sumua.

Olen tullut siihen ikään, että tiedän oleellisimmat asiat elämästä. Keittiön yläkaapista pitää aina löytyä popcornia, ilmapalloja ja saippuakuplanestettä. Niillä voi pelastaa päivistä tylsimmän tai tehdä mahtavasta päivästä vielä paremman. Ravintolaan kannattaa mennä jo ennen kuin on nälkä, ja hyvät sukat ovat vähintään yhtä tärkeät kuin kunnolliset kengät. Ihmisille kannattaa huutaa vain silloin jos he eivät syystä tai toisesta kuule ja asia on luonteeltaan tärkeä. Eläimille ei kannata huutaa lainkaan, sillä niillä on paljon parempi kuulo.

Olen tullut siihen ikään, että löylytauolla kerron lapsilleni tarinoita vaiherikkaan elämäni varrelta. Ennen kuin olen päässyt ensimmäisen virkkeen loppuun minut keskeytetään: ”Sää oot kertonut ton ainakin sata kertaa!”. Ihmettelen tovin, että olenko tosiaan, ja jatkan juttua.  Eivät ne kauaa jaksa kuunnella vaan painuvat takaisin löylyihin. Jään katselemaan mäntypaneloitua pukuhuonetta ääneen miettien: ”Juu-u, maalata pitäisi tämäkin juu”.  Höyryn maalaamaan lasioveen piirrän sormella rauhanmerkin, vaikka siitä kuuluu vilunväreitä aikaansaava  ääni.


Olen tullut siihen ikään, että olen ostanut kuntopyörän, soutulaitteen, painonnostopenkin, leuanvetotangon ja kahvakuulan. Eniten pyykkiä saa ripustettua soutulaitteeseen, vähiten kahvakuulaan. Olen tulostanut juoksuohjelman aloittelijoille ja kiinnittänyt sen magneetilla jääkaapin oveen – neljä kertaa. Olen ostanut kirkkaanvihreän vetävän ruohonleikkurin, siinä on tehokas moottori ja juomateline.

Olen tullut siihen ikään, että viheltelen ääneen julkisilla paikoilla. Kaduilla ja kaupoissa kuljen kädet selän takana ja nyökkäilen tervehdyksiä. Käytän ainoastaan mustaa kävelykeppimäistä sateenvarjoa, jolla voi keihästää syksyn kellastamia vaahteranlehtiä. Ilman hyvää hattua en suostu poistumaan kodistani. Seisoessani punaisissa valoissa saatan spontaanisti nousta varpailleni kerran tai kaksi.


Olen tullut siihen ikään, että olen pitänyt kädestä juuri syntynyttä ja juuri kuollutta. Elämästäni hyvällä tuurilla on jäljellä noin puolet. Ensimmäinen puolisko on ollut oikein mainio. Osa ihmisistä mittaa elämää ja muutakin kysymyksellä: onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä? Kysymys on typerä, tärkeintä on se mitä lasissa on.

Advertisements